Pohjanmaan Nikkarikeskus Kurikan Jurvassa muuttaa nimensä Sisustuskeskus Sellaksi. Sellan avajaisia vietetään kolmen tapahtuman voimin 8.-13. maaliskuuta. Ensimmäisenä on luvassa naistenilta maanantaina 8. maaliskuuta. Sisustuskeskuksen avajaisia vietetään perjantaina 12.3. Sella-svengin nimissä, luvassa on mm. Sellan esittely ja live-bändi. Lauantaina 13.3. vietetään koko perheen pilkkitapahtumaa yhdessä Sälli-Campingin kanssa.
Toimitusjohtaja Johanna Peltoniemi kertoo, että Nikkarikeskuksen hallitus lähti tekemään uutta strategiaa vuosi sitten.
- Ensi vaiheessa luomme Sisustuskeskus Sellan, joka sisältää sisustusmyymälän ja -näyttelyn. Luomme myös ohjelmapaketteja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Tavoitteena on rakentaa elämyksellinen ostosmatkailukohde ja kehittää keskusta kokous- ja seminaaripaikkana.
- Sisustuskeskuksessa huonekalujen maailma laajenee asumiseen ja siihen liittyviin tuotteisiin.
Sisustuskeskus Sellan visiona on tehdä tunnetuksi pohjalaista ja suomalaista sisustusalan osaamista. Se luo yrityksille ja yhteisölle toimintaedellytyksiä, auttaa markkinoinnissa ja toteuttaa yritysten yhteishankkeita.
Keskuksessa on nyt näytteillä uusi sisustuskokonaisuus Luxus-teemaisena.
www.nikkarikeskus.fi/naistenilta.pdf
www.nikkarikeskus.fi/sellasvengit.jpg
www.nikkarikeskus.fi/pilkki.pdf




