Markkinoinnin luovia mahdollisuuksia pohdittiin seminaarissa Sisustuskeskus Sellassa keskiviikkona 26. tammikuuta. Tilaisuuden järjestivät osana KOKOa Frami Oy ja Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä. Tarinoista, transmediasta ja markkinoinnin uusista rakenteista oli kiinnostunut yli 50 osallistujaa.
Toimitusjohtaja Riikka Merisalo mainostoimisto Pundasta johdatteli kuulijoita siihen, mitä kulutusarvojen muutos tarkoittaa markkinoinnissa.
- Markkinoinnissa pitää tuottaa tulevaisuuden todellisuutta, on katsottava vähintään kahden vuoden päähän. Siksi on tehtävä tutkimusta tästä ajasta ja nähtävä kehitys osana historiaa, Merisalo korosti.
Hänen mukaansa nykyisin ei vain hallita olosuhteita vaan luodaan niitä ja tuotetaan sisältöjä. Merisalon mukaan nuorten tärkeimmät arvot nykyään ovat puhtaus, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja juurevuus.
- Yhteisöllisyys on vaikkapa heimoilua, netin avulla löytyy aina samanhenkisiä. Juuret ovat tärkeitä ja se tuo perinteistä kumpuaville asioille uutta potentiaalia.
Merisalon mukaan jokainen ikäpolvi hakee sitä, mitä vailla oli lapsuudessa. Sodan jälkeen haalittiin tavaroita, vähän myöhemmin luxusta. Ajanpuutteesta kärsivä ikäluokka ostaa siivouspalveluja ja matkoja eli aikaa kokea. Nykypolvi pelkää maailmanrauhan ja eläinten oikeuksien puolesta ja hakee turvallisuutta kierrätyksellä ja yhteisvastuulla.
- Puhtaus on aitoja asioita, tunteita ja elämyksellisyyttä. Puhdasta ravintoa, ryppyjä ja raittiutta. Visuaalisuus ei enää riitä, vaan halutaan kokea monilla aisteilla.
Tulossa on Riikka Merisalon mukaan tuotantotapojen murros, jossa siirrytään verkosto-ostamisen malliin. Yritys omistaa brändin ja hallinnon ja muun muassa myynti, tuotekehitys ja tuotanto ovat muulla.
- Tätä tekevät jo isot yritykset, kuten urheiluvälinevalmistajat. He hankkivat samoista tehtaista lenkkareiden tuotannon. Yrityksen uusina prosesseina ovatkin ostoprosessit ja verkostojen johtaminen.
Myös jakelukanavat ja kaupan rakenteet ovat muuttumassa.
- Showroom-ajattelu kasvaa. Jossain käydään katsastamassa tuote ja tilataan se kotiin, kauppa ei enää halua pitää pääomaa varastoissa. Kaupungeista haetaan ehkä virikkeitä, elämyksiä ja pientä extraa. Kilpailu käydään palveluilla ja elämyksillä, kuten esillelaitolla, laadukkaalla muotoilulla ja hetken hallinnalla.
Työpajoja yrityksille
Tytti Isokangas Seinäjoen seudun KOKOsta kertoi, että kevään aikana jatketaan yritysten kanssa työpajoilla. Tavoitteena on kirkastaa yrityksen tarinaa ja brändiä, mukaan mahtuu kymmenkunta yritystä.
- Tavoitteena on luoda tuotemarkkinoinnin konseptimalli, jossa yhdistyvät tarinat ja uudet yhteisölliset mediat yrittäjien uniikkeihin luoviin tuotteisiin, kehittämispäällikkö Tytti Isokangas Framista sanoi.
Projektipäällikkö Lasse Norrgård Åbo Akademin Mediacitystä kertoi muun muassa, miten eri medioita hyödynnetään crossmediassa ja transmediassa.
- Samaa viestiä kerrotaan eri tavoilla eri medioissa. Esimerkkinä ovat Tjäreborgin perheseikkailut ja tuleva, artisteja esittelevä The Mill Sessions, Norrgård kertoi.
Seminaarissa Esa Antero Savola kertoi Design Start -konsultoinnin tuloksista. Toimitusjohtaja Helene Auramo Zipipop Oy:stä luennoi markkinoinnin muuttuvista rakenteista yhteisöllisessä mediassa.






